Articles
-
Jari Koponen: Superkylmästä uusia tuotteita
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorio on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista tutkimusyksiköistä. Muun muassa kylmyyden maailmanennätystä hallussaan pitävän laboratorion työ on tieteellisten tulosten lisäksi luonut myös uutta liiketoimintaa.
» -
Helppo väylä nanoyritysten patenttiasioihin
Usein tutkijoilla ja yritysten tuotekehittäjillä on hyvin tiedossa alan tieteellinen kehitys, sillä esimerkiksi tieteellisiä julkaisuja seurataan hyvin tarkasti. Patenttitietokantoja hyödynnetään harvemmin, vaikka niistä on mahdollista selvittää hyvin yksityiskohtaisesti, mitä teknologioita on jo kehitetty jopa patentoiduiksi tuotteiksi tai menetelmiksi asti. Patenttitietokannat tarjoavatkin valtavan määrän hyödyllistä tietoa, jonka selvittäminen vähentää päällekkäistä tutkimus- ja kehitystyötä ja säästää kustannuksia. »
-
Taavi Hiltunen: Osaaminen rahaksi - miten tuotteistat osaamisesi niin, että asiakas haluaa ostaa juuri Sinun osaamistasi?
Tunnetusti Suomi on tuhansien innovaattorien maa. Ja melkein yhtä monien, jos ei köyhien, niin ainakin pettyneiden keksijöiden maa. Me suomalaiset olemme äärimmäisen eteviä kehittämään ratkaisuja ongelmiin, täyttämään vaatimusmatriiseja pilkulleen ja luomaan toinen toistaan teknisesti parempia laitteita ja järjestelmiä. Huomaa sana ’teknisesti’. Tämä sisältää myös kyvyn keksiä ongelmia ratkaisuihin, mikä muuten pidentää keksintöjen kaupallistamista oleellisesti.
» -
Jari Koponen: HIUKKASET KURIIN -uusi yritys tarjoaa mittaus- ja mallinnuspalveluja
Nykyisen tiedon mukaan pienhiukkaset muodostavat terveysriskin, joka pitää ottaa huomioon kaikissa toiminnoissa joissa näitä hiukkasia syntyy. Helsinki Aerosol Consulting Oy on uusi yritys, jonka tarjoamat mittaus- ja mallinnuspalvelut auttavat yhteisöjä ja liikeyrityksiä kartoittamaan hiukkasten muodostumista ja leviämistä. »
-
Esko Kukkonen: NASU - uusi suomalainen ratkaisu puunpolton pienhiukkasten suodatukseen
Viime vuosina on tietoisuus ja tieto pienhiukkasten terveysvaaroista sekä niiden lähteistä ja torjunnasta lisääntynyt suuresti. Pienhiukkaset ovat ilman saasteena kansanterveyden kannalta todella merkittävä tekijä, aiheuttaen tutkijoiden arvion mukaan Suomessa toista tuhatta ennenaikaista kuolemaa vuosittain ja aiheuttaen ainakin yhden – kahden miljardin euron vuosittaiset taloudelliset menetykset. »
-
Jari Koponen: ALD:n suomalaiset juuret: menetelmä leviää vauhdilla maailmalla
Lue alla olevan linkin kautta Jari Koposen juttu "ALD:n suomalaiset juuret":
Toimittaja Jari Koponen kirjoittaa säännöllisesti Kemia-lehteen.
» -
Mika Waris, PRH: Maailman paras innovaatiojärjestelmä?
Kansallisen innovaatiostrategian mukaan yrityksille, yrittäjille ja kehittäjille on tärkeää, että ne voivat helposti ja nopeasti hankkia ajantasaista tietoa, osaavia resursseja ja teknologiaa yli maantieteellisten, tieteenala-, teknologia- ja toimialarajojen.
» -
Wim Helwegen: Intellectual Property Issues in Nanotechnology
A big technological breakthrough as such is no guarantee for a commercial success. Several issues that can easily be overlooked in a research oriented environment need to be taken care of in order to have a reasonable chance of a successful commercial exploitation. »